Saku- ja Saana-sammakko ovat heränneet talvihorroksesta. Sakua ei kai huvita itse loikkia, joten se turvautuu ilmaiseen kyytipalveluun

Supikoirat näkyvät olevan sitkeitä otuksia. Viime syksynä Chebu puisteli yhden kapin vaivaaman supin hengiltä ja nyt on lähistöllä ainakin 2 supikoiraa joilla ei ole keskiruumissa karvaa juuri ollenkaan. Ilmeisesti nuo ovat kärvistelleet talven tuossa kunnossa. Näin supit luolan edessä ja olivat todella surkean näköisiä.
Nyt on luolan suulla hetitappavat raudat pyynnissä, josko saisi päästettyä nuo autuaammille metsästysmaille.





Kun kävin kuvaamassa supipyydystä, halusi orava välttämättä käydä poseeraamassa viereisen kuusen oksalla.

Riistakamera tallensi vajaassa kahdessa viikossa melkoisen määrän kuvia ja videoita jänisten puuhista. Alla muutamia niistä:

Chebu sai pääsiäispupunsa hieman etuajassa.

Leikkaavilla metsästyskärjillä varustetut 2 nuolta eivät osuneet läheskään sinne minne samat nuolet taulukärjellä varustettuna. Osumat olivat 8 metristä ammuttuna keskimäärin 15 cm oikealla ja nuoli oli melko vinossa nokkipää ampujasta päin katsottuna vasemmalle osoittaen. Ennen kuin aloin lyhennellä nuolia, kokeilin miten lisäpaino kärjessä vaikuttaa. Laitoin kärjen kartioon 4 ja 5 mm lyijyhaulit jolloin 125 grainin kärki muuttui noin 140 grainin painoiseksi. Tuo painon lisäys ei juurikaan vaikuttanut mitenkään. Seuraavaksi lyhensin yhtä nuolta 1 cm ja tuo muutos toi halutun tuloksen. Vaikka nuolen asento taustassa oli yhä hieman vinossa, osui se siihen mihin oli tarkoituskin, ainakin yhden kerran.
Testaan vielä pitemmille matkoille kunhan enimmät lumet sulavat ja aloitan ulkotreenit.

Suunnitelmissani on ollut jo kauan valmistaa itselleni jousi. Jousipuuksi valitsin pihlajan, joka lienee kotimaisista "jousipuulajeista" helpoimmin saatavilla. Kuivatin noin 12 cm paksun ja 130 cm pitkän rungon kuorineen ja päät paksulti maalattuna halkeamisen estämiseksi. Seuraavaa jousta tehdessä menettelen hieman toisin, koska kuoren irroittaminen kuivuneesta puusta oli monen tunnin homma. Puun kuivatus ei täysin onnistunut, koska se oli tietämättäni siirretty puoleksi vuodeksi ulkotiloihin jossa kosteus oli päässyt siihen vaikuttamaan.

Puun kuoriminen alkoi paljastaa kosteusvaurioita tai ainakin värivirheitä puussa. Jatkoin kuitenkin hommaa katsoakseni olisiko siitä vielä jousipuuksi. Koristeeksi ainakin jos ei ammuntakelppoista tulisi. Halkaisin rungon vannesahalla ja piirsin sen jälkeen muodot puun kuoripuolelle. Veistelin kirveellä enimmät pois ja loput puukolla. Muutama rakko tuli siinä touhussa käteen, mutta siitähän se nahka vaan vahvistuu.

Makuuhuoneessa voi tehdä paljon muutakin mukavaa kuin vain nukkua tms!

 

 

 

 

Jousi tillerissä vuolemisen jälkeen. Vatsapuolella näkyy tummia alueita, jotka saivat epäilemään lapojen kestävyyttä.

 

Liimasin jousen selkäpuolelle Super Epoxilla lasikuitumattoa vahvikkeeksi ja täytin liimaan jääneet huokoset lasikuitukitillä. Tämä oli sellainen hätävarjelu-ratkaisu, koska halusin minimoida riskin jousen katkeamisesta. Seuraavan jousen teossa en lasikuidun käyttöön sorru. Tämä on vain prototyyppi!

 

 

 

 

Jousi tillerissä lasikuiduttamisen jälkeen.

 

Vetopituus jää lyhyeksi, koska kahva on jäykkä ja jousen pituus vain 130 cm (51"). Kahvaa tosin ohennan tuosta vielä, samoin lapojen kärkien leveyttä.

Lasikuidut alkoivat ritistä noin 19,5 tuuman vetopituuden kohdalla. Lähempi tarkastelu osoitti, että kuituja oli poikki ja liimamassassa poikittainen murtuma. Ei tullut ammuttavaa jousta, joten rakensin tuosta seinäkoristeen.

 

Hevosen jouhia ylälavan merkkinä

 

 

 

Päivälenkillä ollessamme Chebu loikkasi tieltä hangen puolelle vaikka näkyvissä ei ollut mitään eläinten jälkiä. Ajattelin aluksi, että sai ehkä vainun jäniksestä tai jostain muusta riistasta. Vainun koiruus todellakin sai mutta hangen alta. Innokas kaivaminen kesti pari-kolme minuuttia jona aikana lunta siirtyi kaivajan kokoon nähden ihan mukava määrä.

 

Joku täällä tuoksahtaa..

 

Hitto kun menee lunta korviin..

 

No nyt alkaa löytyä..

 

Näkiköhän joku..

 

Löytö (linnun raato, tai ainakin osa siitä)

 

Muutaman päivän puuhailu nahkatöiden parissa on ohi. Tällä kertaa työn alla oli lonkalla pidettävä nuoliviini. Malli on kopioitu osittain internetistä löytämästäni kuvasta, pohjan muoto ja kiinnitys, sekä aukon nauhapunonta on oman suunnittelun tulosta. Materiaalina käytin 2 mm ruskeaa naudan parkkinahkaa, mustat nauhat ovat lampaan nappanahkaa. Ompeleet on tehty karhulangalla. Nahkat ja metalliosat ostin verkkokauppa Antassu:sta.

 

 

 

 

Kävimme Chebun kanssa toissapäivänä muistuttamassa lähialueen jäniksille, että juoksukuntoa kannattaa ylläpitää. Tällä kertaa olin aseistautunut vain kameralla, mutta sitähän ristinenät eivät tienneet. Tarkoitus oli kuvata videota ajosta, mutta laihoiksi jäivät tulokset.

Laskin Chebun hakemaan aamulla tasan klo 10 ja 7 minuuttia myöhemmin ajo lähti noin 100 metrin päästä. Ei ollut ajossa enää vauhtia, kun lunta on jo niin paljon. Melkein puoli tuntia ajo sujui ilman katkoja, mutta sitten tuli noin 5 minuutin hukka. Näin kun Chebu rämpi lumessa määrätietoisesti minua kohti. Noin 40 metrin päässä minusta ääntä alkoi taas tulla ja ajo jatkui vielä varttitunnin. Tuossa vaiheessa eräs koiranulkoiluttaja saapui paikalle jolloin koiransa haukahti muutaman kerran. Ilmeisesti Chebu kuuli haukut ja puheemme, koska lähti tulemaan pois hukkapaikalta. Otin koiruuden kiinni ja vaihdoimme paikkaa noin 1 km päähän.

Vähän yli 10 minuuttia irtilaskun jälkeen ajo lähti puronnotkosta. Ajoa jatkui melkein puoli tuntia, kunnes jänis sai eksytettyä takaa-ajajansa. Jänis oli pyörinyt useaan kartaan vanhoilla jäljillään ajon aikana joka ilmeisesti oli Chebulle liikaa. Varpaani olivat tuossa vaiheessa niin kohmeessa, että huutelin Chebun luokse kun tämä ilmaantui näkyviin tielle. Hetken emmittyään Chebu totteli luoksetulokutsua ja tuli syömään muutaman koirankeksin. Varpaatkin lämpenivät kotiin kävellessä 4 km matkalla.

 

Sana vaistoammunta tuo ainakin metsästäjälle ensimmäiseksi mieleen nopean haulikkoammunnan. Vaistonvaraisesti ampuminen, varsinkin jos haluaa osuakin piehehköön kohteeseen, vaatii todella paljon harjoittelua. Jousi ei ole tässä suhteessa poikkeus. Byron Ferguson ja Kassai Lajos ovat hyviä esimerkkejä vaisto-jousiammunnan mestareista.

Oma harjoitteluni on ollut melko epäsäännöllistä, joten tulostakaan ei voi odottaa. Vaihdettuani jännekäden sormia suojaavan hanska-mallisen suojuksen sormiläppään, muuttui myös ankkurointi (tarkka paikka jossa jännettä pitävä käsi on laukaisun aikana) hieman ja osumat alkoivat siirtyä vasemmalle. Toisekseen huomasin pitkän tauon jälkeen katseen harhailevan maalin ja nuolenkärjen välillä ennen laukaisuhetkeä. Paljon on vielä harjoiteltava, että ampumataito nousee sille tasolle, jotta jänismetsälle kehtaa lähteä jousen kanssa. Tarkoitushan on siis ampua saaliiseen osuma sellaiseen paikkaan, että kuolema on mahdollisimman nopea eikä turhaa kärsimystä aiheuteta. Tuo tarkoittaa sydän/keuhko-osumaa, eli osuma-ala jäniksellä on noin tennispallon kokoinen. Ja tuohon on osuttava ensimmäisellä nuolella. Tarkoitukseni on aloittaa jousella metsästys siinä vaiheessa, kun pystyn kohtuullisella varmuudella ampumaan halkaisijaltaan 5 cm kokoiselle alueelle 10 metrin matkalta. Tuo matka on silloin myös se maksimi ampumamatka metsästettäessä, eli ns. oma varma etäisyys. Oman lukunsa tulee olemaan metsästyskärkisillä nuolilla ampuminen, jotka eivät todennäköisesti käyttäydy samoin kuin harjoittelussa käytetyt taulukärkiset.

 

Tämänpäiväisen treenin paras nippu 6 nuolella. Ampumamatka 8 m. Siluetin koko noin puolet aikuisen jäniksen koosta.

Nipun pienennyttyä puoleen tuosta alkaa jousimetsästys, eli jää ainakin ensi syksyyn.

 

Kuten eräs taljajousella metsästävä sanoi minulle viime syksynä, nousen takapuoli edellä puuhun valittuani perinnejousen metsästysaseeksi